Todella moni on nauranu päin naamaa, kun oon kertonu, että uskon yliluonnollisiin asioihin. Mutta se on aivan sama mitä muut ajattelee. Muistan, kun pidin yläasteella ysiluokalla esitelmän aaveista, eikä kukaan nauranu. Kaikki kuunteli kiinnostuneina =) oli myös kaikenlaista materiaalia, kuten kuvia, taulukoita ja näytin Poltergeist-filmistä pätkän ja kerroin sen jälkeen Poltergeist-ilmiöstä. Kerroin myös omakohtaisen kokemukseni. Kerron sen nyt teille. Asuimme perheeni kanssa paritaloasunnossa, taisin olla silloin joku yläasteikäinen ja oli kesä. Olin sängyssäni lukemassa kirjaa, isoveli huiteli jossain, ja äiti ja isä nukkuivat sikeinä. Kello oli puoli yksitoista illalla. Ihan yhtäkkiä kuulin musiikkia ja luulin sen tulevan pihalta. Sitten tajusin paria sekuntia myöhemmin, että sehän tulee sisältä! Ei kai äiti ja isä nyt musiikkia ole alkaneet keskellä yötä kuuntelemaan. Ei sentään. Nousin sängystä ja kävelin ovelle, avasin sen ja pienen hetken näin jonkin vaalean hahmon olohuoneen stereoiden edessä. Sydän jyskyttäen ja täristen kävelin olohuoneeseen ja sammutin stereot. Isä ja äiti nukkuivat tyytyväisinä. Menin herättämään äitin, koska olin todella peloissani. Äiti vain sanoi naureskellen, että ehkä se oli kummitus. Ei paljon naurattanu siinä tilantees Nukuin koko yön todella huonosti, säpsähtelin jatkuvasti, kun kuulin jonkun rasahduksen tai muun äänen. No, tämä tilanne unohtui kuitenkin nopeasti. Ehkä aave halusi vain kuunnella musiikkia.